EHAHRDP, Uganda

Ihmisoikeuspuolustajien suojelua Itäisessä Afrikassa

Itäisen Afrikan ja Afrikan sarven ihmisoikeuspuolustajat kohtaavat työssään monenlaisia vaaroja. Ihmisoikeusjärjestöissä tai itsenäisesti työskentelevät ihmisoikeuspuolustajat joutuvat kokemaan uhkailua, liikkumisvapauden rajoittamista, laittomia pidätyksiä, epäoikeudenmukaisia oikeudenkäyntejä, kidutusta ja katoamisia. Monet ihmisoikeuspuolustajat joutuvat jättämään maansa pakolaisina.

Ihmisoikeuspuolustajilla ei ole vaikeassa tilanteessaan useinkaan mahdollisuutta tukea toisiaan ongelmatilanteissa tai tuoda tilannettaan kansainväliseen tietoisuuteen. East and Horn Africa Human Rights Defenders Project (EHAHRDP) perustettiin vuonna 2005 vastaamaan tähän haasteeseen. Järjestö on alueellinen ja se toimii Burundissa, Djiboutissa, Eritreassa, Etiopiassa, Keniassa, Ruandassa, Somaliassa, Sudanissa, Ugandassa ja Tansaniassa. EHAHRDP toimii sihteeristönä alueelliselle ihmisoikeuspuolustajien verkostolle, jossa on mukana lähes 70 ihmisoikeusaktivistia ja heidän edustamiaan järjestöjä.

KIOS tuki EHAHRDP:ia ensimmäisen kerran vuonna 2006. KIOSin tuella, joka oli 32 100 euroa, EHAHRDP kokosi yhteen toimittajia ja ihmisoikeuspuolustajia koko Itäisen Afrikan alueelta. Konferenssissa jaettiin tietoa ja kokemuksia ihmisoikeustyöstä ja ihmisoikeuspuolustajien suojelusta. Toimittajilla on usein tärkeä osa ihmisoikeuspuolustajien tilanteen esille nostamisessa. Useat toimittajat ovat myös itse aktiivisia ihmisoikeuspuolustajia. Konferenssissa käsiteltiin tiedotusvälineiden eettisiä standardeja, toimittajien turvallisuustilannetta, naistoimittajien asemaa ja ihmisoikeuspuolustajien tiedotusstrategioita.

 

”Ironista kyllä, valtiot itse loukkaavat ihmisoikeuksia, vaikka ovat sitoutuneet suojelemaan kansalaisiaan.”

 
 

KIOS jatkoi EHAHRDP:n tukemista vuosina 2007–2008 ja tuki (39 400 euroa) kohdistui nyt verkoston laajentamiseen Ruandaan ja Burundiin, verkoston tulevaisuuden suuntaviivojen luomiseen sekä vaikuttamistyön, koulutuksen ja suojelutyön vahvistamiseen. KIOSin tuki verkoston perustoimintaan mahdollisti EHAHRDP:n keskeisten ohjelmien toimimisen, uusien työntekijöiden palkkaamisen ja henkilökunnan kouluttamisen. Vahvistuneilla resursseilla EHAHRDP keskittyi erityisesti journalisteihin kohdistuviin hyökkäyksiin Somaliassa, Kenian armeijan ja kapinallisryhmien tekemiin ihmisoikeusloukkauksiin Mt. Elgonin alueella, seksuaalivähemmistöihin kuuluviin ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuvaan ahdisteluun Ugandassa ja ilmaisunvapauden loukkauksiin Etelä-Sudanissa.

Vaikuttamistyötä järjestö teki muun muassa YK:n ihmisoikeusneuvoston kokouksien yhteydessä, kirjoittamalla lausuntoja ja raportteja Afrikan ihmisoikeuskomissiolle, tapaamalla USA:n kongressin ja ulkoministeriön edustajia ja järjestämällä työpajan kansainvälisenä pakolaisten päivänä. Lisäksi EHAHRDP on kirjoittanut alueen ihmisoikeuspuolustajien tilanteesta julkilausumia, joita monet kansainväliset toimijat ovat voineet käyttää taustamateriaalina omassa työssään. EHAHRDP:n työ seksuaalivähemmistöjen edustajien ihmisoikeustyön puolesta on lähestulkoon ainutlaatuista Itä-Afrikassa.

 

”Ihmisoikeuspuolustajien toimintamahdollisuudet kaventuvat jatkuvasti. Ne, jotka uskaltavat puolustaa ihmisoikeuksia saavat maksaa kovan hinnan rohkeudestaan.”
 

 

EHAHRDP:n toiminnan laajentuessa kansainväliseksi, järjestö ei ole unohtanut ruohonjuuritason suojelutyötä. Ihmisoikeuspuolustajien suojelutyön keskeisiä toimintoja ovat olleet suojan, taloudellisen tuen ja muun avustuksen antaminen ihmisoikeuspuolustajille. Ihmisoikeuspuolustajien kapasiteetin kasvattamista EHAHRDP on tehnyt muun muassa järjestämällä alueellisen workshopin kansalaisvaikuttamisesta sekä järjestämällä alueellisia tapaamisia verkoston avainhenkilöille.

Vuonna 2008 KIOS myönsi kolmannen kerran tukea EHAHRDP:lle: 79 800 euroa kaksivuotiseen hankkeeseen, jonka tavoitteena on tukea ihmisoikeuspuolustajien verkoston työtä alueella ja erityisesti vahvistaa burundilaista ihmisoikeusliikettä.

EHAHRDP on kasvanut nopeasti merkittäväksi alueelliseksi ihmisoikeusjärjestöksi ja se tunnetaan asiantuntijuudestaan sekä alueellisesti että kansainvälisesti. Alueellisen verkoston tärkeys on korostunut erityisesti kriisiaikoina. EHAHRDP on pystynyt reagoimaan tilanteisiin verkostonsa välityksellä ja auttamaan yksittäisiä ihmisoikeuspuolustajia konkreettisesti ruohonjuuritasolla. EHAHRDP on myös ollut yksi tärkeimmistä tietolähteistä kansainväliselle yhteisölle alueen tilanteessa.

(Joulukuu 2009)
 

 

EHAHRDP:n kotisivut:
www.defenddefenders.org