G. Kogolla, Kenia

"Olin 23-vuotias kun perustimme Youth Alive! Kenyan. Halusimme itse muotoilla omat tavoitteemme ja näyttää, että nuoret voivat olla voimavara.

Nuoria ei Keniassa arvosteta. Ei siis ole helppo toimia, kun järjes­tömme koostuu nuorista ihmisistä, kun järjestö itse on nuori ja kun kaiken lisäksi teemme työtä nuorten kanssa. Meidän on vaikea saada äänemme kuuluviin, emmekä tunne vaikutus­valtaisia ihmisiä. Meidän nuorten täytyy tehdä kaksinkertaisesti töitä, jotta meihin suhtauduttaisiin vakavasti.

Kun ihmiset kärsivät äärimmäisestä köyhyydestä, ihmisoikeudet eivät tunnu välttämättömiltä. Jos haluamme edistää ihmisoikeuksia Keniassa, meidän täytyy yhdistää ne perustarpeisiin. Muuten ihmiset kysyvät, mihin he tarvitsevat oikeuksia, kun niitä ei voi syödä.

Vuoden 2008 Kenian vaaleissa juuri nuoret johtivat levottomuuksia. On helppoa syöttää köyhille heimoaatteeseen perus­tuvaa ideologiaa. Emme uskoneet, että näin voisi käydä, mutta väkivalta avasi silmämme. Toisaalta nuorten keskeinen rooli osoitti myös, että nuorissa tosiaankin on voimaa. Uskon, että voimme saada positiivista muutosta aikaiseksi voimaannuttamalla nuoria."

Youth Alive! Kenya edustaa Kenian nuorison uutta voimaa. Nuorten asema Keniassa on ollut perinteisesti heikko, vaikka valtaosa maan väestöstä on alaikäisiä. YAK on nuorten oma järjestö, jossa myös työntekijät ovat nuoria aikuisia. Järjestö tiedottaa, kampanjoi, kouluttaa ja tekee nuorisoa koskevaa tutkimusta. Työ antaa mahdollisuuden huono-osasille lapsille ja nuorille elämänlaadun parantamiseen.

KIOS on tukenut YAKin nuoriso-oikeusohjelmaa, jonka tavoitteena on tehokkaampi nuoriso-oikeusjärjestelmä ja nuorten sopeutuminen yhteiskuntaan. KIOSin ja YAKin yhteinen kumppanuusohjelma vahvistaa kenialaisia ruohonjuuritason ihmisoikeusryhmiä kouluttamalla ja verkottamalla niitä.

Toiminnanjohtaja George Kogolla on työskennellyt Youth Alive! Kenyassa vuodesta 1999 alkaen.

(marraskuu 2008)

George Kogolla

Youth Alive! Kenya
Kenia