HimRights PPCC, Nepal

Koulut rauhan saarekkeina Nepalissa

Nepalissa seinätkin puhuvat siitä, minkälaisia oikeusloukkauksia maan lapset ovat joutuneet kokemaan. Sodan repimässä maassa edes koulut eivät ole tarjonneet taukoa jatkuvasta pelosta, sillä niiden seinät on maalattu täyteen väkivaltaista graffitia ja taistelunhakuisia iskulauseita. Vuonna 2006 joukko ihmisoikeustoimijoita, opettajia ja oppilaita päätti nujertaa graffitien aiheuttaman pelon maalaamalla poliittisen propagandan päälle uusia, lapsiystävällisiä viestejä. Koulujen seinät alkoivat puhua rauhan kieltä.

Aloitteentekijänä koulujen rauhangraffiti-projektissa toimi Partnership for Protecting Children in Armed Conflict Working Group (PPCC), paikallisten ja kansainvälisten kansalaisjärjestöjen vuonna 2005 perustama verkosto, joka edistää lasten oikeuksien toteutumista Nepalissa.

Vuonna 1996 alkaneessa maolaississien ja Nepalin armeijan välisessä aseellisessa konfliktissa lasten oikeuksia loukattiin laajasti. Oikeus koulutukseen oli taisteluissa aivan erityisellä tavalla tulilinjalla, jonka vuoksi PPCC onkin kohdistanut toimintansa nimenomaan tämän oikeuden toteutumiseen. Sekä maan turvallisuusjoukot että maolaississit käyttivät taisteluiden aikana kouluja tukikohtinaan, satoja kouluja tuhottiin, yleislakot ja saarrot sulkivat kouluja pitkiksi ajoiksi, opettajia uhkailtiin, ja tuhansia nuoria oppilaita pakkovärvättiin sissien joukkoihin.

 

”Sotaisat iskulauseet kummittelivat ennen tauotta 
lasten mielissä, mutta nyt oppilaat voivat unohtaa 
nuo pelottavat asiat.”

 


Alkuvuonna 2006, Nepalin taisteluiden ollessa vielä täydessä liekissä, PPCC sai KIOSilta 31 800 euron avustuksen, joka kanavoitiin verkostolle sen jäsenjärjestön, HimRightsin, kautta. KIOSin tuella verkostossa mukana olevia järjestöjä jatkokoulu-tettiin, ja järjestöille kehitettiin yhteinen tietokanta, johon kaikki todennetut loukkaukset tallennettiin. Hankkeen aikana PPCC:n toiminta laajeni viiden uuden piirikunnan alueelle, ja verkosto rekisteröi 263 oikeusloukkaustapausta, jotka koskivat yhteensä 200 000 lasta.

Verkostoitumalla muiden toimijoiden kanssa HimRights ja muut PPCC:n jäsenjärjestöt pystyivät moninkertaistamaan työnsä vaikuttavuuden. PPCC:n systemaattisesti keräämät tiedot saatettiin kansainvälisten valvontamekanismien käyttöön, ylimmällä valtiollisella ja kansainvälisellä tasolla tapahtuvan vaikuttamistyön välineiksi.

Marraskuussa 2006 Nepalissa allekirjoitettiin rauhansopimus sissien ja hallituksen välillä, ja olot maassa ovat sittemmin vakiintuneet. Työkenttää PPCC:llä on silti yhä, sillä lasten oikeusloukkauksia raportoidaan yhä jatkuvasti, ja sodan aikana raportoiduista tapauksista monet ovat yhä selvittämättä. Vastaisuudessa PPCC tuleekin panostamaan enemmän mm. oikeusloukkausten eteenpäinviemiseen oikeudessa. Kesällä 2007 PPCC sai KIOSilta 63 300 euroa uuteen kaksivuotiseen hankkeeseen, jonka aikana verkoston työtä kehitetään ja laajennetaan edelleen.

(tammikuu 2008)
 

Lue lisää 
HimRightsin toiminnasta:
 www.himrights.org.