IMLU, Kenia

IMLU on vuonna 1995 perustettu kenialainen järjestö, jonka toiminta on keskittynyt kidutustapausten dokumentointiin, uhrien kuntouttamiseen, oikeusapuun sekä koulutus-, tiedotus- ja vaikuttamistyöhön. IMLUlla on 11 työntekijää, ja järjestön verkostoon kuuluu ympäri maata 150 lääkäriä, 50 psykologia ja 15 patologia, joiden hoitoon IMLU ohjaa asiakkaitaan.

Poliittisista motiiveista johtuvaa kidutusta esiintyy Keniassa erityisesti poliisin huostassa ja vankiloissa. Poliisin keskuudessa ongelmana on kidutuksen hyväksyvä asenne ja rankaisemattomuuden kulttuuri. Useimmat kidutuksen uhrit ovat köyhiä, työttömiä tai menettävät elantonsa ollessaan poliisin huostassa, eivätkä pysty asemansa vuoksi vaatimaan oikeuksiaan tehokkaasti. KIOSin ensimmäinen tuki IMLU:lle vuonna 2005 oli 30 000 euroa, ja hankkeen tavoitteena oli tunnistaa kidutuksen uhrit ja dokumentoida kidutuksen merkit, tarjota uhreille lääketieteellistä hoitoa, terapiaa ja oikeusapua, sekä tehdä kuolinsyyn tutkimuksia.
 

”Oikeus vapauteen kidutuksesta on absoluuttinen. Se pätee kaikkiin, milloin tahansa ja missä päin maailmaa tahansa.”

 

Ensimmäisen hankevuoden aikana IMLU rekisteröi 167 kidutuksen uhria, joista 41 oli joko viranomaisten huostassa kuolleita tai laittomasti teloitettuja. Kidutuksesta selviytyneet olivat joko joutuneet viranomaisten kiduttamiksi tai loukkaantuneet poliittisen väkivallan seurauksena. Lääketieteellisen ja psykologisen hoidon lisäksi IMLU tarjosi kaikille asiakkaille lainopillista neuvontaa, mutta ei varojen puutteesta johtuen pystynyt tarjoamaan kuin muutamille oikeusapua.

Hankkeeseen kuului myös viranomaisten koulutusta sekä yleisen tietoisuuden lisäämistä kidutuksesta. Hankkeen puitteissa tehdyillä vankilavierailuilla hankkeen työntekijät tarkastivat vankiloiden olosuhteita ja dokumentoivat kidutustapauksia sekä antoivat viranomaisille suosituksia vankien hoitoon ja vankilan olosuhteisiin liittyen. IMLU arvioi vankien terapia- ja neuvontapalveluiden tarpeen olevan paljon suurempi kuin mitä järjestö pystyy tarjoamaan.

Sari Naskinen ja Elisa Mikkola KIOSista vierailivat IMLU:lla vuoden 2006 hankematkalla.

Vuonna 2007 KIOS myönsi IMLUlle 88 100 euroa kaksivuotiseen hankkeeseen, joka jatkoi edellisessä hankkeessa aloitettua työtä. IMLU antoi lääketieteellistä hoitoa ja terapiaa sekä lainopillista neuvontaa 784 kidutuksesta selvinneelle. Lisäksi järjestö suoritti 135 ruumiinavausta. Hankkeessa tehdyt 14 vankilavierailua tavoittivat yli 2000 henkilöä. Lisäksi IMLU teki tutkimuksen kidutuksen esiintymisestä Keniassa sekä järjesti tilaisuuksia ja tuotti tiedotusmateriaalia yleisen tietoisuuden lisäämiseksi kidutuksesta. Järjestön näkyvyys mediassa lisääntyikin huomattavasti.
 

”Se oli hirveä kokemus, mutta Luojan kiitos IMLUn neuvojat auttoivat minua selviytymään”

 

IMLUn työstä on syntynyt konkreettisia hyviä tuloksia. Monet kidutuksen uhrit ovat saaneet tarvitsemaansa fyysistä ja psyykkistä apua sekä kanavan vaatia oikeutta itselleen. IMLUn tekemän valvonnan myötä ihmisiä on kohdeltu paremmin poliisin säilössä, ja tietoisuus ihmisoikeuksista on lisääntynyt suuren yleisön keskuudessa. Suurista haasteista huolimatta IMLUn verkosto on kasvanut ja lujittunut.

Joulukuun lopun 2007 vaalien jälkeen kidutustapaukset Keniassa lisääntyivät dramaattisesti ja IMLU:n asiakasmäärä moninkertaistui. IMLU otti aktiivisen roolin nostaakseen esiin Kenian kidutus- ja kuolemantapausten taustat, ja toimi keskeisenä asiantuntijana mediassa sekä kansalaisjärjestöjen ja viranomaisten tapaamisissa. IMLUn raportit ovat olleet korvaamattoman arvokkaita ihmisoikeusloukkausten dokumentointityössä ja herättäneet laajaa huomiota sekä Keniassa että kansainvälisesti. Aktiivisen roolinsa takia IMLU on joutunut mm. poliisin ja viranomaisten ahdistelun kohteeksi. Lisääntynyt työmäärä on myös vaikuttanut merkittävästi henkilökunnan kuormittumiseen. Vuoden 2008 lopulla KIOS myönsikin 97 990 euroa lisätukea, joka antoi IMLUlle mahdollisuuden vastata lisääntyneeseen oikeusavun tarpeeseen, tehdä merkittävää vaikuttamistyötä mm. YK:ssa, saada aikaan ennakkotapauksia, sekä parantaa oman henkilökunnan jaksamista raskaassa työssä.

(toukokuu 2010)
 

 www.imlu.org