P. Kyamureku, Uganda

"Ugandassa on paljon naisiin kohdistuvaa syrjintää ja perheväkivaltaa. Tavoitteenamme on ratkaista nämä ongelmat lisäämällä ihmisten tietoisuutta oikeuksistaan. Ennen esimerkiksi lasten seksuaalista hyväksikäyttöä pidettiin normaalina. Meidän piti vakuuttaa ihmiset siitä, että on väärin naittaa 13-vuotias tyttö. Ugandassa tytön naimisiinmeno tarkoittaa, että hän alkaa saada lapsia. Miten 13-vuotias voi olla äiti, kun hän on itsekin vielä lapsi?

Jos puhun ihmisille oikeuksista, he ihmettelevät yleensä mistä kummasta minä puhun. Mutta kun yhdistämme oikeudet kehityk­seen, myös miehet ja johtajat alkavat katsoa näitä asioita uudella tavalla. Väkivalta nimittäin lisää köyhyyttä. Sen johdosta menetämme sekä aikaa että rahaa, esimerkiksi jos nainen ei pahoinpitelyn seurauksena pysty tekemään työtä.

Suurin haaste työssäni on ihmisten asenteet. Joskus ihmis­oikeus­loukkausten uhrit itse eivät halua puhua loukkauksista tai viedä asiaa eteenpäin. Se tuntuu erittäin turhauttavalta.

Ihmisoikeuspuolustajana joudun usein kohtaamaan nimittelyä tai vähättelyä. Niin kauan kun emme ole liian radikaaleja, meitä ei kuitenkaan uhkailla.

Ihmisoikeuksien juurruttaminen vaatii aikaa. Nyt ihmiset ovat kuitenkin valmiita kuuntelemaan ja alkavat itse tulla pyytämään tietoja oikeuksistaan. Se kannustaa. Nyt on aika siirtyä ihmisoikeus­tietoisuuden levittämisestä itse toteuttamiseen ja siihen, miten toimia, kun oikeuksiasi on loukattu."

National Association of Women Organisations in Uganda (NAWOU) on Ugandan suurimpia naisjärjestöjä. NAWOUlla oli merkittävä rooli mm. Ugandan perustuslain laatimisessa, jolloin maahan saatiin ainutlaatuisen hyvin sukupuolten tasa-arvoa huomioiva perustuslaki.

KIOS on tukenut NAWOUn järjestämää ihmisoikeus­koulutusta maaseudun naisjohtajille. Hanke parantaa ruohonjuuri­tason naisvaikuttajien johtajuustaitoja ja ihmisoikeus­tietämystä sekä aktivoi heidät ihmisoikeustyöhön. 

Peace T. Kyamureku on NAWOUn pääsihteeri ja Ugandan tunnetuimpia naispuolisia ihmisoikeuspuolustajia.

(marraskuu 2008)

Peace T. Kyamureku

National Association of Women Organisations in Uganda (NAWOU)
Uganda