Tietoa KIOSista

Kansalaisjärjestöjen ihmisoikeussäätiö KIOS on yhdentoista suomalaisen ihmisoikeus- ja kehityskysymysten parissa työskentelevän järjestön yhteenliittymä, joka perustettiin vuonna 1998 rahoittamaan ihmisoikeuksia edistäviä hankkeita kehitysmaissa.

Perustajajärjestöt ovat Amnesty Internationalin Suomen osasto ry., Ihmisoikeusliitto ry., Kehitysyhteistyön palvelukeskus ry., Kirkon Ulkomaanavun säätiö, Suomen Pakolaisapu ry., Suomen Rauhanpuolustajat ry., Suomen Sadankomitea ry., Suomen YK-liitto ry., Suomen UNICEF-yhdistys ry., Suomen UN Women ry. ja Vammaisjärjestöjen kehitysyhteistyöyhdistys FIDIDA ry. KIOS on uskonnollisesti ja poliittisesti riippumaton toimija.
 

KIOSin missio, visio ja arvot strategiakaudella 2011-2015

KIOS rahoittaa ihmisoikeusperustaista työtä, jonka tavoitteena on, että valtiot suojelevat kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa määriteltyjä oikeuksia ja että ne sitoutuvat ihmisoikeuksiin lainsäädännössään ja sen toimeenpanossa. KIOS edistää ihmisoikeuksien toteutumista kehitysmaissa siinä muodossa kuin ihmisoikeudet on määritelty Yhdistyneiden kansakuntien sekä Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksissa ja -asiakirjoissa sekä muissa vastaavissa alueellisissa ihmisoikeusasiakirjoissa. Toiminnassa huomioidaan YK:n vuosituhattavoitteet.

Tämän toiminta-ajatuksen edistämiseksi KIOS rahoittaa kehitysmaiden ihmisoikeushankkeita ja on siten suora tukikanava hankkeille, jotka edistävät kehitysmaiden ihmisoikeuksien toteutumista ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden ihmisoikeustietämystä. KIOSin perustehtävä on ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövarojen laadukas ja tehokas kanavointi kehitysmaiden ihmisoikeushankkeisiin.

KIOSin visiona on maailma, jossa kaikilla ihmisillä on yhtäläinen ihmisarvo ja ihmisoikeudet, joiden keskeisiä tunnusmerkkejä ovat universaalisuus, luovuttamattomuus, jakamattomuus ja perustavanlaatuisuus. Tämän vision keskiössä on kaikkein haavoittuvimpien ryhmien, kuten naisten, lasten, alkuperäiskansojen, vammaisten ihmisten, sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen, ihmisoikeuspuolustajien sekä äärimmäisessä köyhyydessä elävien ihmisten oikeuksien toteutuminen.

KIOSin toimintaa ohjaavat arvot ovat vastuullisuus, sitoutuneisuus ja laadukkuus. 
 

KIOSin tuki ihmisoikeusjärjestöille

KIOS toimii ainutlaatuisella tavalla ohjaamalla varoja suoraan Etelän kansalaisjärjestöjen suunnittelemiin ja toteuttamiin hankkeisiin, joiden päämääränä on ihmisoikeuksien edistäminen tai suojelu. Hankkeet keskittyvät mm. ihmisoikeuskoulutukseen, -tiedotukseen, -kampanjointiin, ihmisoikeustilanteen monitorointiin ja dokumentointiin, vaikuttamistyöhön ja oikeusapuun.

Rahoituksen ohella KIOS tukee rahoittamiensa järjestöjen kapasiteettia ihmisoikeuksien puolustamisessa jakamalla omaa ihmisoikeusasiantuntemustaan ja hankehallinnon osaamistaan sekä edistämällä ihmisoikeustoimijoiden välistä yhteistyötä.

Strategiakaudella 2011-2015 KIOSin tavoitteena on vaikuttaa siihen, että kohdemaiden valtiot sitoutuvat ihmisoikeuksiin. Tavoitteena on, että KIOSin rahoittamat järjestöt ja oikeudenhaltijat voivat vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon ja saada aikaan tuloksia ihmisoikeuksien toteuttamiseksi, sosiaalisen oikeudenmukaisuuden saavuttamiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi. Tavoitteena on edelleen vaikuttaa siihen, että rahoitettavat järjestöt voimistuvat verkostoitumisen myötä paikallisesti, alueellisesti ja ka-sainvälisesti sekä edistävät valtiollisten ja kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välistä vuorovaikutusta. Yhteistyökumppaneilla tulisi olla riittävät resurssit ja toimintakyky ihmisoikeustyöhön. Kaikki toiminta perustuu paikalliseen tarpeeseen.

Maantieteellisesti säätiön työn painopistealueet strategiakaudella 2011-2015 ovat:

  • Itäisessä Afrikassa: Burundi, Kongon demokraattinen tasavalta, Etiopia, Ruanda, Kenia ja Uganda.
  • Etelä-Aasiassa: Afganistan, Pakistan, Bangladesh, Nepal, Sri Lanka ja Tiibet.

Englanninkielisillä sivuillamme kerrotaan tarkemmin KIOSin hanketuen hakuprosessista
 

KIOS kotimaassa

Suomessa KIOSin tavoitteena on lisätä suomalaisen kansalaisyhteiskunnan tietoisuutta kehitysmaiden ihmisoikeustilanteesta tiedottamalla KIOSin hankkeista, järjestämällä seminaareja sekä rakentamalla vuoropuhelua ja yhteistyötä eri toimijoiden välille.

KIOSin perustajajärjestöt ovat edustettuina säätiön hallituksessa. Säätiön toiminta kerää yhteen ihmisoikeuksien alueelta kertyneen kokemuksen ja tietotaidon, mikä takaa avun kanavoimisen mahdollisimman tehokkaalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla. Samalla säätiön toiminnassa mukana oleminen vahvistaa edelleen suomalaisten kansalaisjärjestöjen ihmisoikeusosaamista.

KIOSin toiminta rahoitetaan ulkoasiainministeriön kehitysyhteistyövaroilla.


KIOSin strategia 2011-2015

Lataa KIOSin strategiadokumentti 2011-2015.