YAK, Kenia

Lasten oikeudet nuorisovankiloissa

Kenian oikeusjärjestelmä voi olla lapselle rankka, sillä rikkeen tehneitä kohdellaan usein aikuisina. Kuitenkin nuoriso-oikeuden piiriin tulevista nuorista suurin osa on syyllistynyt pieniin rikkeisiin, joiden taustalla on vaikeita elinolosuhteita, köyhyyttä sekä tukijärjestelmien ja koulutuksen puutetta. Tärkeintä olisi saada heidät sopeutettua takaisin yhteiskuntaan sekä taata heidän oikeusturvansa. Tähän tähtäävä oikeusjärjestelmä vaatisi parempaa yhteistyötä viranomaistahojen ja lasten yhteisöjen välillä. Huonon yhteistyön lisäksi Kenian nuoriso-oikeusjärjestelmää vaivaa resurssien ja kattavan kuntoutusstrategian puute.
 

“Paras tapa selviytyä kasvatuslaitoksessa”, kertoi YAKin haastateltu, “on ystävystyä vartijoiden kanssa ja olla piilossa.”

 

Youth Alive! Kenyan (YAK) nuoriso-oikeusohjelman tavoitteena on tehokkaampi nuoriso-oikeus, joka perustuu nuorten yhteiskuntaan sopeuttamiseen. Hanke pyrkii parantamaan laitoksissa tehtävän sopeuttamisen laatua, kehittämään laajemmin lainsäädäntöä ja menettelytapoja sekä vahvistamaan yhteisöjen kapasiteettia ja yhteyksiä viranomaisiin.

Vuonna 1999 perustettu YAK on nuorten terveys-, ympäristö-, toimeentulo-, demokratia-, hallinto- ja ihmisoikeusasioita ajava järjestö. KIOS on tukenut YAKin nuoriso-oikeushanketta vuodesta 2006 ja järjestöt tekevät lisäksi yhteistyötä kumppanuusohjelman muodossa.

Ensimmäisellä 32 900 euron tuella vuonna 2006 pidettiin työpaja oikeusistuimien työntekijöille ja lainvalvontaviranomaisille kansallisen lainsäädännön ja käytäntöjen suhteesta kansainvälisiin lapsen oikeuksien sopimuksiin. YAK järjesti yleisöfoorumeita nuorisorikollisuuden syistä ja tapaamisia viranomaisten ja kansalaisyhteiskunnan edustajille. Huostaanottolaitosten henkilöstöä koulutettiin ja lapsille annettiin oikeusapua. YAK perusti myös yhteisötason komitean tukemaan vankilasta palaavia nuoria ja julkaisi lasten uutiskirjeitä. YAKin monipuoliseen mediatyöhön sisältyi varsinaisen tiedottamisen lisäksi työpaja median edustajille ja analyysi nuorisorikollisuuden käsittelystä tiedotusvälineissä.

KIOSin toisella 45 500 euron tuella jatkettiin oikeusavun antamista Nairobissa ja Kisumussa sekä tehtiin tiedotusmateriaalia, parhaiden käytäntöjen opas ja päättäjille osoitettuja uutislehtiä. YAK myös järjesti yhteisöfoorumeita sekä useita lasten oikeuksiin ja nuorisovankiloihin liittyviä koulutuksia sekä paikallisia ja kansallisia työpajoja mm. nuoriso-oikeuden toimijoille, lastensuojelu- ja muille viranomaisille ja nuorisojärjestöille.

Vuonna 2009 alkoi kaksivuotinen 92 300 euroa tukea saanut hanke. Tähän mennessä sen puitteissa on tiedotettu lasten oikeuksista, tuotettu julkaisuja ja valmisteltu dokumenttia nuoriso-oikeudesta, annettu oikeusapua ja koulutettu nuorisovankiloiden henkilökuntaa.

 

"Käytännössä henkilökunnan muodostavat vanginvartijat, joilla ei ole minkäänlaista erityiskoulutusta lasten erityistarpeisiin liittyen.”

 

YAKin nuoriso-oikeustoiminnan vahvuuksia on sujuva yhteistyö eri toimijoiden, erityisesti viranomaisten ja huostaanottolaitosten kanssa, oikeusapuohjelma ja hankkeen laaja-alainen lähestymistapa nuoriso-oikeuteen. Haasteita ovat olleet mm. hankkeen toimintojen sovittaminen yhteen viranomaisten aikataulujen kanssa ja oikeusavun odotettua suurempi asiakasmäärä, ei-rikostapausten määrä ja tapausten siirtäminen tavallisten oikeusistuimien käsiteltäväksi. YAK tekeekin yhteistyötä tuomarien yhdistyksen kanssa, jotta lasten tapaukset käsiteltäisiin niille tarkoitetussa tuomioistuimessa. Kenian vuoden 2007 vaalien jälkeiset levottomuudet myös hidastivat hankkeen kulkua.

Hankkeen edetessä toiminnan painopiste on siirtynyt palveluiden tarjoamisesta kansallisen tason vaikuttamistyöhön. YAKin kasvanutta asiantuntijuutta kuvaa se, että vuonna 2009 YAK on päässyt mukaan valtion Prison Departmentin tarkkailijaryhmään. YAK on nopeasti löytänyt paikallisen järjestelmän heikkouksia erityisesti Kisumussa ja pystynyt toiminnallaan tuomaan lisäarvoa nuoriso-oikeusjärjestelmään.

KIOS on vieraillut YAKin luona vuosina 2006, 2008 ja 2009. YAKin toiminnanjohtaja kävi Helsingissä puhumassa KIOSin seminaarissa vuonna 2008.


(Maaliskuu 2010)