01.05.2010
Uutiset
Uganda

Pilottihankkeesta kumppanuusohjelmaan: onnistumisia Ugandassa

KIOSin vuodesta 2008 tukema järjestö NAWOU on KIOSin tuella edistänyt naisten oikeuksien toteutumista Ugandassa. NAWOUn hankkeilla on lisätty yhteisöjen ihmisoikeustietoisuutta, naisten osallistumista päätöksentekoon ja naisten johtajuustaitoja. Onnistuneen yhteistyön seurauksena KIOS aloittaa järjestön kanssa kumppanuusohjelman vuonna 2010.

The National Association of Women Organizations in Uganda (NAWOU) on vuonna 1992 rekisteröity Ugandan naisjärjestöjen kattojärjestö, jonka jäseninä on yli 70 kansallista ja yli 1500 yhteisötason järjestöä. NAWOUn tavoite on vahvistaa naisliikkeen kasvua Ugandassa. Lisäksi järjestö pyrkii tukemaan naisliikkeen työtä naisten oikeuksien edistämiseksi sekä naisten sosiaalisen ja taloudellisen aseman parantamiseksi.

Photo: KIOS

Photo: KIOS

KIOS on aloittanut NAWOUn tukemisen vuonna 2008. Tuolloin järjestölle myönnettiin 28 400 euron tuki hankkeeseen, jonka tavoitteena oli lisätä koulutusten avulla ruohonjuuritason naisjohtajien ihmisoikeustietämystä, johtajuustaitoja ja kykyä toimia ihmisoikeusaktivisteina. Hankkeen laajempana tavoitteena oli vaikuttaa paikallisyhteisöjen rakenteisiin naisten oikeuksien edistämiseksi ja saada yhteisöjä mukaan ihmisoikeustyöhön.

NAWOUn hanke toteutettiin hyvin syrjäisillä alueilla Ugandassa. Hankkeessa keskityttiin edistämään yhteiskunnassa erityisen heikossa asemassa olevien maaseudun köyhien naisten oikeuksia. Naisten asema on heikko erityisesti maaseudulla, jossa valtion hallinnon rakenteet ovat heikompia eivätkä ihmiset useinkaan ole tietoisia oikeuksistaan. Naiset joutuvat usein perheväkivallan ja raiskausten uhreiksi. Heillä ei myöskään ole mahdollisuutta käydä koulua. Perinteisen tapaoikeuden vaikutus on voimakas erityisesti maaseudulla, ja se syrjii naisia muun muassa avioliitto-, avioero-, perintö- ja omistusoikeuskysymyksissä.

”Me kutsumme teitä, Ugandan naiset – herätkää, jos ette vielä ole ymmärtäneet roolianne” (Ugandan naisten hymni)

Hankkeen alussa NAWOU kartoitti yhdessä viranomaisten ja järjestöjen edustajien kanssa koulutustarpeet sekä suunnitteli koulutuksessa ja tiedotuksessa tarvittavan materiaalin: oppaan, julisteita ja esitteitä. Hankkeessa järjestettyihin ihmisoikeus- ja vaikuttamiskoulutuksiin osallistui yli 60 mies- ja naisaktivistia, jotka koulutusten jälkeen jatkoivat kampanjointia omissa yhteisöissään. Sekä naiset että miehet perustivat uusia ihmisoikeusryhmiä, minkä lisäksi yhdessä koulussa aloitettiin ihmisoikeuskasvatus. Aktivistien kampanjointi tavoitti arviolta jopa 600 henkilöä. Hankkeessa järjestettiin lisäksi tapaamisia paikallisjohtajien kanssa.

Photo: KIOS

Photo: KIOS

Hankkeen jälkeen voidaan selkeästi havaita, että ihmisoikeustietoisuus on lisääntynyt paitsi naisten, myös yhteisön päättäjien ja miesten parissa. Naisten osallistuminen yhteisöjensä päätöksentekoon on lisääntynyt – he ovat saaneet ääntänsä kuuluviin ja asettuneet ehdolle luottamushenkilöitä valittaessa. Koulutusten ansiosta myös naisten johtajuustaidot ovat parantuneet. Myös miehet ovat osallistuneet aktiivisesti hankkeen toteuttamiseen, mikä on pitkällä aikavälillä merkittävää naisten oikeuksien toteutumisen kannalta. Hankkeesta on olut paljon hyötyä myös NAWOUlle järjestönä: NAWOUsta on tullut tunnetumpi ja arvostetumpi. Lisäksi NAWOUn verkostot ovat laajentuneet ja se on saanut uusia jäseniä.

Sari Naskinen ja Elisa Mikkola KIOSista osallistuivat hankkeen aloittamistilaisuuteen huhtikuussa 2008 ja vierailivat NAWOUn toimistolla syyskuussa 2009. NAWOUn pääsihteeri Peace Kyamureku vieraili Suomessa KIOSin 10-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä lokakuussa 2008.

Photo: KIOS

Photo: KIOS

Vuonna 2008 aloitettu hanke oli tarkoitettu pilotiksi, jota voitaisiin myöhemmin laajentaa muualle Ugandaan. Hankkeesta saatujen hyvien kokemusten pohjalta KIOS ja NAWOU jatkoivatkin yhteistyötä vuonna 2009, jolloin KIOS myönsi NAWOUlle 79 100 euron suuruisen tuen. Tuki kanavoitiin hankkeeseen, jossa koulutetaan uusien alueiden ihmisoikeusaktivisteja. Lisäksi hankkeessa tarkkaillaan naisten oikeuksien toteutumista sekä tehdään entistä laajempaa tiedotus- ja vaikuttamistyötä. Vuoden 2010 alussa KIOS ja NAWOU käynnistivät kumppanuusohjelman, jonka tavoitteena on lisätä ihmisoikeusjärjestöjen yhteistyötä ja tiedon jakamista.

Location


Kumppanijärjestöt

  • National Association of Women Organisations in Uganda

Related news (0)