Renu Rajbhandari: Jottei kukaan olisi yksin ja syrjittynä

Otin kerran verinäytteen tytöltä, joka esitti hyvin yksinkertaisia kysymyksiä. Onko se minun syyni, että synnyin siihen perheeseen? Onko se minun syyni, että minut myytiin bordelliin? Onko se minun syyni, että nyt minua kohdellaan kaikkialla kuin prostituoitua?

Tyttö oli perheensä hylkäämän vammaisen naisen lapsi. Eno myi tytön 11-vuotiaana prostituoiduksi. Bordellissa hänet pahoinpideltiin niin, että toipuminen sairaalassa kesti puoli vuotta.

Lääkärinä minulla ei ollut vastauksia hänen kysymyksiinsä. Se sai minut tuntemaan itseni todella pieneksi. Tämä hetki sai minut jättämään ammattini ja aloittamaan työn naisten oikeuksien puolesta.

Ihmisoikeudet kuuluvat myös syrjäytetyille ryhmille

Perustin vuonna 1991 Women’s Rehabilitation Center Nepal -järjestön. Työmme ytimessä on naisten oikeus terveyteen ja oikeus olla vapaa kaikesta väkivallasta.

Naisiin kohdistuva väkivalta on yleistä Nepalissa. Maa on hyvin patriarkaalinen. Näin on huolimatta demokraattisesta liikkeestä ja vuonna 2006 tapahtuneesta vallankumouksesta, jonka myötä monarkiasta luovuttiin.

WOREC tekee ihmiskaupan vastaista työtä. Olemme perustaneet useita turvataloja, joissa väkivaltaa kohdanneita tai ihmiskaupan uhreja suojellaan. Tarjoamme naisille myös terveydenhoitoa, koulutusta sekä monenlaista muuta tukea.

renu_nepal1

Työssämme keskeistä on ihmisoikeustietoisuuden lisääminen. Nepalissa naisia, daliteja ja muita ryhmiä syrjitään. Kasvatamme yhteisöissä tietoisuutta siitä, että ihmisoikeudet kuuluvat kaikille, myös näille ryhmille.

Samaa teemme myös viranomaisten parissa. Koulutamme esimerkiksi poliiseja, oikeuslaitoksen edustajia ja puolueiden johtajia. Pidämme huolta, että kyseiset tahot tietävät mihin kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin on sitouduttu ja tuntevat Nepalin kansallisen lainsäädännön.

Patriarkaalinen Nepal, patriarkaalinen ihmisoikeusliike

Koulutamme yhteisöissä naisia itseään ymmärtämään oikeutensa omaan kehoonsa ja omaan elämäänsä sekä tietämään oikeutensa ja velvollisuutensa. Näin kannustamme heitä puolustamaan oikeuksiaan.

Työmme edistyessä koimme tärkeäksi rakentaa ihmisoikeuspuolustajanaisten verkoston. Olemme saaneet naiset vaatimaan oikeuksiaan, mutta yhteiskunta ei ole muuttunut ja naisia vastaan hyökätään jatkuvasti.

Naistenoikeuksien puolustajien täytyy haastaa sosiaaliset ja patriarkaaliset normit. Miespuoliset ihmisoikeuspuolustajat kohtaavat ehkä vastustusta hallituksen ja viranomaisten taholta, mutta naisten ihmisoikeuksia puolustavien vastustus alkaa jopa omasta perhepiiristä.

Vastustus johtuu siitä, että naisiin kohdistuva väkivalta on tabu. Etenkin naisia, jotka työskentelevät seksuaalisen väkivallan tai lisääntymisterveyden parissa, pidetään perheiden rikkojina, koska perheiden sisäinen väkivalta on niin suuri tabu.

renu_nepal2

Joka päivä kuulen yhdestä tai parista väkivallan teosta naisihmisoikeuspuolustajia kohtaan heidän työnsä vuoksi. Työni alussa minäkin sain öisiä puhelinsoittoja kotiini. Soittajat uhkailivat kidnappaavansa tyttäreni.

Joskus vaikeuksia aiheuttavat muut ihmisoikeuspuolustajat. Meilläpäin ihmisoikeusliikekin on hyvin patriarkaalinen. Kun teet työtä yhteisöjen naisten oikeuksien puolesta, joudut tappelemaan elitistisen, machon, patriarkaalisen ihmisoikeusliikkeen kanssa!

Voimaa yhteistyöstä

Kohtaamamme uhkan vuoksi meidän on ollut pakko rakentaa turvamekanismeja. Naisihmisoikeuspuolustajien verkosto on syntynyt vastauksena tähän. Verkosto on löyhä koalitio, jonka jäsenet tekevät työtä naisten oikeuksien eri sektoreilla – vammaisten naisten oikeuksien parissa, naisten maaoikeuksien parissa ja niin edelleen.

Yritämme tukea toisiamme – pidämme toisiamme kädestä kiinni! Haluamme lähettää viestin, ettei ole väliä missä työskentelemme. Me olemme suojeltuja, tuemme toisiamme, niin ettei kenenkään tarvitsisi tuntea olevansa yksin ja eristyksissä.

Ihmisoikeuspuolustajien yhteistyö on ensisijaisen tärkeää, oli se sitten kansallista, alueellista tai kansainvälistä. Ihmisoikeustyössä haastetaan vallanpitäjiä, ja siksi tarvitaan yhteistyön tuomaa voimaa.

Pitkäjänteistä työtä ihmisoikeuksien puolesta

Minulle ihmisoikeudet ovat sama asia kuin sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Se taas on pitkälti sama asia kuin tasa-arvo ja tasa-arvo puolestaan sama kuin syrjimättömyys.

Teemme ihmisoikeusperustaista työtä, koska haluamme puuttua taustalla oleviin syihin, emmekä vain hoitaa oiretta. Keskeisiä ovat syrjäytettyjen ryhmien oikeudet. On vastustettava sukupuoleen, luokkaan ja kastiin perustuvaa syrjintää. Samoin oikeus koulutukseen on keskeinen, koska kouluttamattomat tytöt joutuvat useammin ihmiskaupan uhreiksi.

Työtä ihmisoikeuksien puolesta ei voi mitata lyhyellä aikavälillä. On helppoa laskea, kuinka monta naista on koulutettu. Kuinka moni heistä pystyy vaikuttamaan omaan yhteisöönsä ja mitä vaikutuksia työllä on ollut, näkyy todella vasta vuosien päästä.

Uran parhaita hetkiä

Yksi parhaista saavutuksistani on Shakti Samuha –järjestön perustaminen. Vuonna 1996 ryhmä naisia pelastettiin bordelleista Intiasta. WOREC huolehti osasta heistä. Koulutin ja tuin naisia. Bordelleista pelastetut naiset perustivat ensimmäisen ihmiskaupasta selviytyneiden naisten järjestön. He tekevät ihmiskaupan vastaista työtä tänäkin päivänä. He ovat kouluttautuneet ja saaneet palkintoja työstään. Olen heistä ylpeä.

Organisations (1)

  • Nepal Nepal
  • 1991–

Women’s Rehabilitation Centre

Women’s Rehabilitation Center (WOREC Nepal) on ensimmäinen nepalilainen järjestö, joka on nostanut esille naispuolisten ihmisoikeuspuolustajien aseman ja suojelun tarpeen poliittisesti epävakaassa Nepalissa. Vuonna 1991 perustettu WOREC keskittyi alun perin auttamaan ihmiskaupan uhreja, mutta on sittemmin laajentanut työtään naisten ja lasten oikeuksien edistämiseen laajemmin, ruohonjuuritason yhteisöjen kehittämiseen ja vaikuttamistyöhön.

KIOSin tuella WOREC on vahvistanut naispuolisten ihmisoikeuspuolustajien asemaa erityisesti maaseudulla ja pyrkinyt lisäämään naisten osallistumista yhteisöjensä päätöksentekoon. Järjestö on ollut perustamassa naispuolisten ihmisoikeuspuolustajien verkostoa, jonka jäsenet toimivat naisten oikeuksien puolesta omissa yhteisöissään. Mukaan on pyritty saamaan kansalaisaktivisteja mahdollisimman laajasti, myös vammaisia naisia ja daliteja eli kastittomia, jotka kuuluvat nepalilaisen yhteiskunnan syrjityimpiin ryhmiin. WOREC tarjoaa verkoston naisille koulutusta muun muassa ihmisoikeuksista, lainsäädännöstä ja ihmisoikeusloukkausten dokumentoinnista. Verkosto kattaa nykyisin koko Nepalin.

Naisia syrjitään Nepalissa yhteiskunnan kaikilla tasoilla, ja siksi myös naispuolisten ihmisoikeuspuolustajien työtä häiritään usein. Naispuolisiin ihmisoikeuspuolustajiin kohdistuva suoranainen väkivalta ja jopa murhat eivät ole harvinaisia. Tekijät saattavat olla viranomaisia, perheenjäseniä tai muita yhteisön jäseniä. KIOSin tuella WOREC on edistänyt ihmisoikeuspuolustajien oikeuksia ja turvallisuutta, muun muassa perustamalla ihmisoikeuspuolustajien tukijärjestelmän äkillisiä kriisitilanteita varten.

WOREC on ollut mukana laatimassa naispuolisten ihmisoikeuspuolustajien turvallisuuteen liittyvää lakialoitetta. Siihen on sisällytetty idea turvataloista ja neuvontapalveluista väkivaltaa kokeneille naisille sekä oikeuden raiskauksen uhreille suljettuun oikeudenkäyntiin ilman suurta yleisöä.

WORECin toiminnan ansiosta ihmisoikeustietoisuus Nepalissa on lisääntynyt. Naispuoliset ihmisoikeuspuolustajat ovat saaneet runsaasti näkyvyyttä ja tunnustusta.

Tohtori Renu Rajbhandari on tunnettu ihmisoikeuspuolustaja ja WORECin perustaja ja puheenjohtaja.